Poni, joka kysyy aina “onko pakko” omistaa nimen Härdellin Mainio aka Mauno. Tummanruunikko shettisori, jolla on aina pilke silmäkulmassa ja metkuja säästössä kaikkeen mahdolliseen. Matalimmastakin aidasta pääsee ali ja niin hoitajan kuin ratsastajan hermoja venytellään äärirajoille asti, kunnes ne ehkä jossain vaiheessa hajoavat. Ilkikurinen poni, jonka kanssa saa kyllä huumorintajua käyttää ihan urakalla, etkä varmasti tule pääsemään tämän riiviön kanssa helpolla. Ei ole ponia karvoihin katsominen pätee hyvin Maunon kanssa työskennellessä, sillä suloisen ja viattoman ulkokuoren alta todellakin paljastuu pieni piru, joka harmaannuttaa hiukset alta aikayksikön. Pahantahtoinen Mauno ei kuitenkaan ole, eikä se hölmöyksillään ja jekkuiluillaan tahdo ketään satuttaa.

​

Hoitotilanteissa Mauno on suoraan sanottuna pahis. Oria ei voi jättää sekunniksikaan vartioimatta, sillä karkaajamestari ja myös kahlekuningas, pääsee irti kaikenlaisista ketjuista. Hoitaja saa kyllä sitoa ponin kunnon pakettiin, ennen kuin voi lähteä hakemaan mahdollisesti unohtunutta asiaa. Itse hoitaminen ei hirveästi tuota ongelmia, mikäli satulointia ei lasketa. Ori antaa laittaa kiltisti satulan selkään, mutta kun vyötä aletaan laittamaan kiinni, tarvitaan jo muskeleita. Poni paisuu suoraan sanottuna kaksin kertaiseksi ja vyötä saakin useamman minuutin kiskoa.

​

Ratsastaessa metkut pääsevät jatkumaan, mutta vain alussa. Maunolle pitää laittaa erittäin tiukat ja selvät rajat, jos haluaa ratsastuksesta saada jotain kunnolla aikaan. Arka ratsastaja pääsee tunnin aikana maistelemaan useaan kertaan hiekkaa, sillä ilman rajoja orin elämä on pelkkää riehumista. Maunosta saa kuitenkin oikein toimivan niin koulu- kuin esteponin, sillä ponnua löytyy ja kouluakin osataan mennä, jos sitä vain vaaditan. Kelpo kisaponi napakalle ratsastajalle ja mahdoton rodeaponi arkajaloille. Talutusponina Mauno sentään yleensä toimii kiltisti oli selässä kuka vain. Yksinkertaisena sanottuna orin luonteesta ei ota yhtään selvää.